Kiinteistöverossa korjattavaa (kp-31.10)

Eduskunnan täysistunnoissa käsitellään ensi viikolla kiinteistöveron korottamista. Kiinteistöveron tuotto menee kokonaisuudessaan kunnille, ja se muodostaa kuntien verotuloista noin 5 prosenttia. Verovelvollisen kannalta sen merkitys vaihtelee suuresti. Joillekin se tuntuu kovin raskaalta, kun taas toiset tuskin huomaavat sitä. Tämä on käynyt selvästi esille, kun olemme käsitelleet korotusesitystä eduskunnan verojaostossa.
Veroprosentti vaihtelee kunnittain, ja oli viime vuonna asuntojen osalta keskimäärin 0,3 %. Muiden rakennusten ja maapohjan osalta keskiarvo oli 0,75 %.
Koska veroprosentti määrätään arvosta, joka lähes kaikissa tapauksissa on kiinteistön käypää arvoa alhaisempi, on todellinen veroprosentti kiinteistön käyvästä arvosta edellä mainittuja prosentteja vielä alhaisempi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kiinteistövero monissa tapauksissa tuntuisi maksajan kannalta todella raskaalta. Näin on varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa kiinteistö muodostuu suuresta tontista ja vanhasta rakennuksesta. Tähän ryhmään kuuluvat mm. vanhat rintamamiestalot, joissa asuu pientuloinen eläkeläispariskunta tai leski. Asiantuntijakuulemisessa valiokunnassa annettiin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten rintamamiestalossa asuvalle leskelle oli tulossa noin 1 600 euron kiinteistöverolippu. Käytännössä tämä johtaa monissa tapauksissa siihen, että leski joutuu kiinteistöveron takia muuttamaan kodista, jossa hän on lähes koko ikänsä asunut. Tätä ei varmasti yksikään poliitikko pidä oikeana.
Mielenkiintoista eduskuntakeskustelussa on ollut se miten ne tahot, jotka haluavat varallisuusveron takaisin, vastustavat nyt voimakkaasti kiinteistöveroa, joka on puhdas varallisuusvero.
Kiinteistöveron suuri epäkohta on se sama kuin varallisuusverossa, eli se ei ota lainkaan huomioon verovelvollisen maksukykyä. Hyvänä tai huonona esimerkkinä siitä ovat juuri edellä mainitut rintamamiestalot ja niiden omistajat. Asiaa pahentaa vielä se, ettei kiinteistön omistajan mahdollista velkaa oteta huomioon, vaan vero määrätään velattomasta arvosta.
Erääksi ongelmaksi voi vielä kehittyä lain kohta, joka määrää, mitä veroprosenttia sovelletaan silloin, kun osa rakennuksen pinta-alasta on pysyvässä asumiskäytössä ja osa muussa käytössä. Jos enin osa on pysyvässä asumiskäytössä, sovelletaan koko rakennuksen osalta asuntojen veroprosenttia, ja muussa tapauksessa yleistä kiinteistöveroprosenttia. Ero näiden prosenttien välillä on huomattava. Ongelma on tähän saakka koskenut lähinnä asuin-liikekiinteistöjä, mutta uusina kohteina on tulossa kerrostaloja, joissa osa huoneistoista on omistajien vapaa-ajan asuntoja ja osa pysyvässä asumiskäytössä. Kun vapaa-ajan asuntojen neliömäärä tuollaisessa rakennuksessa ohittaa muiden asuntojen määrän, saattaa kiinteistövero nousta esimerkiksi 4 000 eurosta 10 000 euroon.
Kun itse rakennuksen arvo kiinteistöverotuksessa määräytyy koko maassa saman laskentakaavan mukaan, tarkoittaa se sitä, että Kaustisen Köyhäjoen kylässä sijaitsevan rakennuksen arvo on sama kuin samanlaisen rakennuksen arvo Helsingin Mannerheimintiellä. Epäsuhde ei korjaudu sillä, että näin saatuja verotusarvoja voidaan tietyissä rajoissa alentaa tai korottaa.
Todettakoon nyt lopuksi, etteivät epäkohdat korjaudu itsestään vaan ainoastaan eduskunnan päätöksillä. Tästä syystä olen tehnyt hallituksen esitykselle vastalauseen, josta äänestytän eduskuntaa ensi viikolla.

Bjarne Kallis