Lauantai 4.7
Lauantai 4.7.2009 klo 8:42
Iltauutisissa kerrottiin eilen, että puolet terveyskeskusten tulevan viikonlopun potilaista ovat päihtyneinä. Tämä ei sinänsä ole mikään uutinen. Muistan miten lähes 20 vuotta sitten yllätyin kun silloinen maaherra Jacob Söderman esitti, että keskiolut vedettäisiin pois vähittäiskaupoista. Kysyin myöhemmin Södermanilta miksi hän tuon esityksen teki vaikka hän taatusti tiesi, että sitä kritisoitaisiin ja myös että esitys oli täysin epärealistinen.
Söderman myönsi, että hän tuon tiesi, mutta että eräs käynti terveyskeskuksessa herätti hänet näkemään missä mennään. Jalkapallo-ottelussa hän oli nyrjäyttänyt nilkkansa ja kun hän saapui terveyskeskuseen, hän oli herättänyt siellä huomiota. Henkilökunta ihmetteli sitä , kun perjantai-iltana tuli vastaanotolle selvä mies.
Söderman kysyi itseltään miten tämä on mahdollista maassa, jossa asiat ovat yleisesti ottaen hyvin hallinnassa, mutta missä alkoholiongelma koko ajan pahenee. Tämä sai hänet esittämään oluen poisvetämista vähittäiskaupoista. Tilanne ei ole tuon jälkeen parantunut. Käykö niin että herääminen tapahtuu vasta silloin kun tilanne alkaa olla lähes katastrofaalinen.?