Perjantai 3.7
Perjantai 3.7.2009 klo 6:23
On merkillistä miten eräät kokoomuslaiset on niin voimakkaasti vastustanut KD:n europarlamentaarikon Sari Essayhan liittymistä EPP-ryhmään. Suomen KD on jo toistakymmentä vuotta ollut jäsenenä eurooppalaisessa EPP:ssä. EU-vaaleissa toimme selkeästi julki, että olemme muiden kristillisdemokraattisten puolueiden tavoin EPP:ssä mukana. Vaaleissa EPP sai neljä suomalaista meppiä. Kolme Kokoomuksesta ja yksi KD:sta.
Jostakin syystä alkoi Kokoomus heti vaalien jälkeen vastustaa KD-parlamentaarikon liittymistä EPP:n parlamentaarikkoryhmään. Syyksi ilmoitettiin ensin Sari Essayhan kielteistä suhtautumista Lissabon-sopimukseen. Tämä argumentti ei mennyt perillä koska Suomi oli jo ratifioinut sopimuksen. Parlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, joka on julistanut itsensä Suomen vaikutusvaltaisimmaksi mepiksi , tiesi että KD ei sovi EPP:iin koska me emme osaa erottaa uskontoa politiikasta. Ihmettelen miten kukaan muu ei ole tuota huomannut kaikkina niinä vuosina jolloin olemme olleet jäsenenä EPP:ssä.
Kaikkien näitten ihmeellisten ja perättömien väitteiden jälkeen on minussa herännyt kysymys, onko EPP oikea puolue Kokoomukselle. Perättömien tietojen levittäminen puolueen (EPP) toisesta jäsenestä on pahasti ristiriidassa EPP:n eettisten periaatteiden kanssa. .